sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Kuvia ensimmäisestä luvusta

Tora antoi minulle myös luvan jakaa kuvia Akamen ensimmäisestä luvasta. Kiitos paljon!


Akamen tarina lähtee käyntiin muistelulla vanhoihin aikoihin: mukana on taistelua Akakabutoa vastaan sekä lyhyt esittely Akamesta, jonka jälkeen siirrytään Akamen menneisyyteen.

Alussa esitellään Akamen klaanin esihistoriaa, jossa näytetään samuraiden ja ninjojen (?) neuvotteluita ja vastaavaa. Varsinainen tarina alkaa melko samalla tavalla kuin GNG:kin. Nuori poika juoksee innoissaan isänsä luokse, koska perheen koira, Kotobuki, on saanut pentuja. Pentuja on viisi: yksi musta, kaksi vaaleaa ja kaksi täysin valkoista, joista toinen on Akame. Akame on vastasyntyneeksi pennuksi erittäin sisukas ja kun perheen isä tahtoo tarkastaa pennun, se ei millään meinaa päästää irti emonsa nisästä. Akame luvataan ilmeisesti nuoren pojan koiraksi, koska tämä jää pitämään pentua sylissään kyyneleet silmissään.

Samaan aikaan yksi klaanin nuoremmista miehistä on kulkemassa metsässä kolmen koiran kanssa (yksi koirista on Akamen isä Oozaru), kun koirat yllättäen havaitsevat jotain. Koirat lähtevät jahtaamaan havaitsemaansa olentoa ja se paljastuu pian Kouga-koiraksi. Kouga päätyykin pian kolmen koiran piirittämäksi - mutta koirat ovatkin sen laumalaisia. Kougat (joista yksi on ulkonäöstä päätellen Kurojakin isä tai muu sukulainen) juttelevat hetken keskenään ja yllättäen kolmikko hyökkää yksinäisen Kougan kimppuun. Igat saapuvat kuitenkin pian apuun ja asettuvat yksinäisen Kougan puolelle, jolloin muut Kougat perääntyvät. Oletettavasti yksinäinen Kouga yritti paeta laumasta ja kun se kertoo jotain Igoille, nämä järkyttyvät pahasti.

Kun Igojen omistaja ilmestyy paikalle, Kougat pakenevat. Kun nuori mies yrittää auttaa yksinäistä Kougaa, sekin pakenee ja Oozaru jää huolestuneena ajattelemaan Kouga-koiria. 

Klik

Kaikki kuvat (c) Tora

1 kommentti:

  1. kiva kun kirjoitit postauksen akamesta!
    se on minun mielestä kiinostava sarja.
    haluaisin että se suomennetaan joskus.

    VastaaPoista

Kommentteja valvotaan. Lähetä viestisi kuitenkin ihan rauhassa hyväksymistä odotellessa.

Kuvaa klikkaamalla liityt lukijaksi